Todistusvalinnat

Millaiset arvosanat lääkikseen?

Kysymys:

Hei! Olen lukion abivuodella tällä hetkellä ja unelmani on päästä opiskelemaan lääkistä Helsingin, Tampereen tai Turun yliopistoon. Mitä arvosanoja luulisit, että minun tulisi tavoitella, kun kirjoitettavat aineet ovat pitkä englanti, biologia, äidinkieli, pitkä matematiikka, kemia ja psykologia?

Opintoneuvoja vastaa:

Hei!

Olet valinnut hyvät aineet lääkiksen todistusvalintoja ajatellen. Luulisin, että yksi tai kaksi laudaturia ja neljä tai viisi eximiaa riittävät hyvin riippuen paikkakunnasta.

Parhaiten pisteitä tuottaa pitkä matematiikka ja sen jälkeen kemia. Jos nämä sujuvat, lähtisin tavoittelemaan ensisijaisesti näistä korkeimpia arvosanoja. Sinuna panostaisin etenkin kemiaan, sillä sitä tarvitaan myös pääsykokeessa.

Lukion aikana kannattaa valmistautua sekä lääkiksen pääsykokeeseen, että yo-kokeisiin, sillä voit tulla valituksi yliopistoon joko yo-todistuksella tai pääsykokeella. Lisäksi esimerkiksi biologian, fysiikan ja kemian lukeminen lukiossa helpottaa pääsykoeurakkaa ja pääsykokeisiin lukeminen tukee yo-kirjoituksiin valmistautumista.

Terveisin,

Katja, opintoneuvoja

Varhaiskasvatus ja kirjoitukset

Kysymys:

Hei!

Olen nyt lukiossa. Lukion jälkeen haluaisin opiskella itseni varhaiskasvatuksen opettajaksi tai johonkin liikuntaan liittyvään ammattiin.


Mietinkin, että mitkä aineet minun kannattaisi kirjoittaa? Olen itse miettinyt äidinkieltä, pitkää ruotsia, lyhyttä matikkaa ja terveystietoa ainakin. Lisäksi harkitsen/minua kiinnostaa vähän biologian, filosofian ja yhteiskuntaopin kirjoittaminen. Joten mitä aineita minun kannattaisi kirjoittaa, jos haluan varhaiskavatuksen opettajaksi? Vai kannattaako painottaa enemmän taide aineita? Meinaan suorittaa liikunta- ja tanssidiplomin lukiossa, ja ehkä myös kuvataidediplomin.


Kiitos avustasin jo etukäteen :)

Opintoneuvoja vastaa:

Hei !

Todistusvalintaa varten äidinkieleen, pitkään ruotsiin ja matikkaan panostaminen kannattaa. Nämä aineet ovat sellaisia, jotka tuottavat hyvin pisteitä mille tahansa alalle. Kasvatustieteen todistusvalinnassa katsotaan näiden kolmen aineen lisäksi yhtä reaaliainetta. Mainitsemistasi aineista biologia tuottaa parhaiten pisteitä (max 22,4) sen jälkeen filosofia ja yhteiskuntaoppi (max 20,0) ja sitten terveystieto (max 17,3). Itse valitsisin näistä esimerkiksi kaksi kiinnostavinta ainetta ja keskittyisin niihin huolellisesti. Näin sinulla olisi viisi kirjoitettavaa ainetta.

Todistusvalinnassa diplomeista ei saa pisteitä, mutta soveltuvuuskokeen osuudessa ne ovat etu. Liikunnalliset ja taideaineet ovat myös kivaa vastapainoa kirjallisten aineiden opiskelulle, eli voit hyvin tehdä parikin diplomia, jos se ei kuormita sinua liikaa!

Terveisin,

Katja, opintoneuvoja

Lääkikseen todistuksella 2020

Kysymys:

moi,
olen hakemassa lääkikseen ensi vuonna, uusin nyt kirjoituksia. Kuinka suuri pistemäärä luulet että tarvitaan jotta lääkikseen pääsee todistuksella eli mitä arvosanoja pitäisi kirjoittaa? Arvio riittää hyvin

Opintoneuvoja vastaa:

Moikka!

Lääkikseen hakiessa kannattaa olla kirjoitettuna kuusi ainetta ja jos matematiikka sujuu, se kannattaa olla kirjoitettu pitkänä. Helsingissä ja Turussa pisteraja tulee olemaan korkeammalla, kuin Itä-Suomessa ja Oulussa. Veikkaisin, että Helsinkiin ja Turkuun riittää 2-3 laudaturia ja 3-4 eximiaa, riippuen siitä, onko kirjoittanut pitkän matematiikan, pitkän kielen ja fysiikan. Jos näitä ei ole kirjoitettu, arvosanojen pitää olla korkeampia, sillä esimerkiksi lyhemmistä kielistä ja muista reaaleista saa vähemmän pisteitä todistusvalinnoissa. Itä-Suomen yliopistoon ja Ouluun riittänee kuusi eximiaa tai esimerkiksi MMEELL-suora.

Terveisin,

Katja, opintoneuvoja

Turun oikis 2019 - yo-todistus

Kysymys:

Hei! Millaisella todistuksella voi käytännössä päästä opiskelemaan oikeustiedettä? Hain tänä vuonna Turun oikeustieteelliseen, mutta valintakoe ei mennyt niin hyvin kuin toivoin. Sen takia mietin, olisiko vielä mahdollista päästä todistusvalinnalla sisään oikikseen.

Olisiko minun siis mahdollista päästä Turkuun pelkällä todistuksella, kun olen kirjoittanut E:n pitkästä matikasta ja pitkästä englannista? Lisäksi olen kirjoittanut L:n äidinkielestä, historiasta, keskipitkästä ruotsista ja lyhyestä saksasta.

Opintoneuvoja vastaa:

Hei!

Veikkaisin, että pisterajan tulee olemaan noin 40 hujakoilla; tämä tarkoittaisi noin E:n papereita, joihin kuuluisi pitkä matikka ja yksi pitkä kieli.

Hyvältä näyttää. Uskoisin, että tuolla todistuksella pääsee sisään, mutta lopulliset pisterajat näemme sitten kesäkuussa!

Terveisin,

Katja, opintoneuvoja

26.6.2019: Todistusvalinnan pisterajat

Hammaslääkiksen todistusvalinnat 2020

Kysymys:

Hei, olisikohan sinulla joitakin ajatuksia siitä, minkälaiset paperit tulee olla keväällä 2020 hammaslääketieteelliseen hakiessa? Erityisesti minua mietityttää lääkiksen antamat epämääräiset tiedot todistuksella otettavien hakijoiden määrästä, sillä enintään 51% voi lopulta tarkoittaa melko eri määriä.

Opintoneuvoja vastaa:

Hei!

Lääketieteellisten alojen yhteisvalinnan sivustolla sanotaan näin:

Todistusvalinnan lisänä säilyy valintakoe, jonka perusteella valittaville varataan 49 % aloituspaikoista.

Tämän perusteella olettaisin, että todistuksella lääkikseen otetaan noin 51% sisäänpäässeistä. Hammaslääkikseen on hieman vähemmän hakijoita yhtä aloituspaikkaa kohti, kuin lääkiksessä, minkä takia todistusvalinnoissa pärjää hieman heikommilla arvosanoilla, kun mitä arvelen alla olevalla videolla. Keskimäärin E:n ja L:n papereilla pärjää haussa hyvin. Helsingissä ja Turussa pisteraja tulee olemaan korkeammalla, kuin Itä-Suomessa ja Oulussa. Kurkkaa täältä, mitä aineita lääkikseen hakua varten kannattaa kirjoittaa.

Tarkemmat todistusvalintakiintiön tiedot ilmoitetaan Opintopolussa kunkin hammaslääkiksen osalta ensi syksynä. Laitan niistä tiedotetta Opintoblogiin, kun ne julkaistaan!

Terveisin,

Katja, opintoneuvoja

Psyka vai kasvatustiede, todistusvalinnat

Kysymys:

Valmistun tänä keväänä lukiosta ja hain opiskelemaan psykologiaa kevään haussa. Olen päätynyt kuitenkin pitämään välivuoden, ja suunnitelmissa on hakea vasta ensi keväänä ahkerammin sisään, vaikka olen nytkin jonkin verran psykan pääsykoemateriaaleja lueskellut ja aion pääsykokeen mennä tekemään testatakseni tilannetta jne...

Ongelmanani on kuitenkin, että piiitkään kuvittelin hakevani luokanopettajaksi, enkä siksi ole kirjoittanut psykologian lisäksi toista reaaliainetta. Psykologiasta kirjoitin syksyllä E:n, ja kevään kirjoitukset alustavien pisteiden perusteella ovat: äidinkieli L:n rajalla, pitkä englanti E:n rajalla, pitkä matematiikka E ja lyhyt ranska L:n rajalla (josta ei tosin psykaan ole hyötyä). Tiedostan siis jääväni aineen verran parhaista hakijoista jälkeen todistusvalinnan pisteytyksessä, ja siksi olen miettinyt olisiko ratkaisevaa täydentää tutkintoani vielä ensi syksynä esim. terveystiedon kirjoittamisella. Mistään reaalista kun en ole käynyt kuin vain pakolliset kurssit, niin tuo olisi ehkä helpoin saada yksin opiskellen haltuun...

Edelleen pohdin myös kuitenkin kasvatustiedettä opiskeluaineekseni, minne papereillani helpommin pääsisin... Toisaalta psykologia kuitenkin kiinnostaa, joten olisiko minun järkevämpää kirjoittaa tuo terveystieto, vaiko vain ensi keväänä lukea hulluna pääsykokeisiin ja toivoa parasta?

Opintoneuvoja vastaa:

Hei!

Kasvatustiedettä ajatellen olet valinnut hyvät aineet ja saanut niistä hienot arvosanat. Uskoisin, että todistuksesi riittää hyvin monen yliopiston erilaisiin kasvatustieteen koulutusohjelmiin.

Psykologia on huippusuosittu ala ja siksi oletkin oikeassa siinä, että todistusvalinnassa pärjätäksesi sinulla pitäisi olla todistuksessa yksi reaali lisää varmistaaksesi opiskelupaikan. Jos haluat todella palavasti opiskelemaan psykologiaa, suosittelen käymään esimerkiksi sen terveystiedon vaikkapa iltalukiossa tai nettilukiossa ja panostamaan kirjoituksiin vielä kerran kunnolla. Tarkat pisterajat eivät ole tiedossa vasta kuin yhteishaun jälkeen ensi keväänä, joten varmaksi ei voida sanoa, millaisilla papereilla pääsee sisään.

Todistusvalinta ja pääsykoe eivät sulje toisiaan pois. Jos siis havittelet psykologian opiskelupaikkaa esimerkiksi Helsingistä, Turusta tai Tampereelta, suosittelen panostamaan myös pääsykokeisiin kunnolla, jotta sinulla on parhaat mahdollisuudet tulla valituksi.

Nythän sinulla on hyvä aika tutustua erilaisiin psykologin tai kasvatustieteilijän urapolkuihin ja pohtia, kumman laitat ensisijaiseksi hakukohteeksi vai jätätkö toisen pois kokonaan.

 

Terveisin,

Katja, opintoneuvoja

Oikikseen kolmella laudaturilla

Kysymys:

Moi!
Ehkä tyhmä kysymys, mutta täytyykö unohtaa haaveet oikikseen pääsystä todistuksella yhden C:n takia, jos löytyy laudaturit äidinkielestä, keskipitkästä ruotsista ja pitkästä enkusta sekä eximia pitkästä matikasta? Hirveä epävarmuus kun ei osaa ollenkaan arvioida tuon yhden epäonnistuneen fysiikan kokeen merkitystä :(

Opintoneuvoja vastaa:

Moikka!

Todistuksesi näyttää oikein hyvältä! Jos olet hakenut tänä vuonna oikikseen, niin pääsykokeessa menestyminen vaikuttaa ratkaisevasti siihen, pääsetkö sisään.

Kun ensi vuonna todistuksella otettavien paikkamäärä kasvaa, veikkaisin, että Lapin yliopistoon, Vaasaan tai Itä-Suomen yliopistoon tulet pääsemään noilla papereilla. Jos haluat Helsinkiin tai Turkuun opiskelemaan, voi olla, että sinun tulee saada paikka valintakokeen kautta. Ei siis hätää – joka tapauksessa kannattaa varautua siihen, että valmistaudut hyvin myös valintakokeeseen.

Terveisin,

Katja, opintoneuvoja

Logopedian todistusvalinnat 2020

Kysymys:

Hei, katsoin tuon todistuksella yliopistoon-videon ja kiinnostaisi tietää olisko sulla mitään veikkauksia, millaisella todistuksella voisi päästä logopediaan?

Opintoneuvoja vastaa:

Hei!
Logopediassa 70% opiskelijoista menee jatkossa todistuksella sisään, mikä on aika iso määrä hakijoista. Todistuksesta katsotaan viittä ainetta:

  • äidinkieli

  • matikka

  • kaksi reaalia

  • yksi kieli

Eniten pisteitä tulee äikästä ja pitkästä matikasta. Hieman paikkakunnasta riippuen veikkaisin, että näistä pitäisi olla E tai L tai vaihtoehtoisesti reaaleiden ja kielen yo-kokeiden pitäisi olla mennyt todella hyvin, jos arvosana näistä on M. Reaaleista eniten pisteitä tulee fysiikasta, historiasta ja uskonnosta, mutta veikkaisin, että logopedian koulutusohjelmaan hakevat ovat ennemmin kirjoittaneet psykologian tai biologian, kuin nämä aineet. Näistä M-E riittänee hyvin, jos äikkä ja matikka ovat E-L -tasoa. Kielen olisi hyvä olla pitkä ja tasoa M-L.

Paljon riippuu siis siitä, mille paikkakunnalle haet ja mitkä reaalit tai kielen olet kirjoittanut 😊

Terveisin,

Katja, opintoneuvoja

Kasvatustieteen todistusvalinnat 2020

Kysymys:

Moi, millaiset paperit kasvatustieteiden todistusvalintaan suunnilleen vaaditaan ensi vuonna?

Opintoneuvoja vastaa:

Moikka!

Kasvatustieteen alalle on ollut vaatimuksena C:n-M:n paperit yhdessä hyvin menneen pääsykokeen kanssa verrattuna suosituimpiin aloihin, joissa tarvitaan E:n tai L:n paperit. Koska pelkkää todistusvalintaa ei ole ennen ollut kasvatustieteen alalla, mitään tarkkoja rajoja ei vielä ole olemassa.

 

Todistuksesta katsotaan neljää ainetta, jotka ovat äikkä, matikka, reaali ja kieli. Paikkakunnasta riippuen pisterajat ovat hieman erilaiset. Muutoin rivi näyttää siis oikein hyvältä, mutta englannin korottamista kannattaa harkita, etenkin jos mielit Helsinkiin opiskelemaan! Pienemmille paikkakunnille veikkaisin näiden pisteiden riittävän, Turku-Tampere-Helsinki -alueella voi olla, että enkun pitäisi olla C tai M.

 

Terveisin,

Katja, opintoneuvoja