Merkonomista kasvatustieteilijäksi

Kysymys:

Heippa!
Olen 21-vuotias merkonomiksi valmistunut nainen. Minua on alkanut kiinnostamaan todella paljon kasvatustieteellisen opinnot, mutta pelkän ammattitutkinnon suorittaneena ajatus kuulostaa kaukaiselta. En haluaisi kuitenkaan jättää sen takia unelmia saavuttamatta.


Mistä minun kannattaisi lähteä liikkeelle? Olen miettinyt avointa yliopistoa, ja valmennuskurssia. Haluaisin alkaa jo nyt jollain tavalla valmistautumaan, ja opettelemaan tieteellisen tekstin käsittelyä. Olen lukenut jo hieman edellisten vuosien VAKAVA-kokeita, ja katsonut oikeita vastauksia.

Olisiko sinulla antaa vinkkejä, mistä kannattaisi lähteä liikkeelle?

Opintoneuvoja vastaa:

Hei!

Kuulostaa siltä, että olet jo jonkin verran perehtynyt siihen, mitä hakijalta odotetaan pääsykokeessa. Nykyisellä tiedolla ennakkoaineisto poistuu VAKAVA-kokeesta kokonaan ja hakijoilta odotetaan ennakkomateriaalin omaksumisen sijaan yhä enemmän kokeessa jaettavan aineiston hallintaa. Tärkeintä kokeen kannalta olisi siis oppia lukemaan tieteellistä tekstiä, sekä tutustua kasvatustieteen peruskäsitteisiin.

Avoimessa yliopistossa voit suorittaa kasvatustieteen perusopintojen kursseja, jos aikataulusi antaa sinulle myöten. Toinen vaihtoehto on katsoa yliopiston opetussuunnitelmasta, mitä kirjoja ensimmäisillä kasvatustieteen kursseilla luetaan ja lainata ne kirjastosta. Yleensä ensimmäisillä kursseilla käydään läpi peruskäsitteet, kuten pedagogiikka, opettajuus, koulutuksen ja yhteiskunnan suhde jne. Kirjat saattavat olla vaikeaselkoisia, mutta lukemalla ajatuksella ja tekemällä muistiinpanoja termistö alkaa varmasti tulla tutummaksi.

Valmennuskursseilla käydään läpi erilaisia lukutekniikoita sekä harjoituksia, joilla testataan omaa osaamista ennen pääsykoetta. Kurssi myös rytmittää harjoittelua ja se on hyvää jatkoa jo nyt aloittamallesi opiskelulle! Valmennuskeskuksen kasvatutieteen kurssit löydät täältä.

Muista myös seurata uutisia säännöllisesti – opiskelijavalinnat ja koulutus ylipäätään on ollut paljon esillä mediassa. Ajankohtaisten ilmiöiden seuraamisesta on hyötyä oman asiantuntijuuden rakentamisessa!

Terveisin,

Katja, opintoneuvoja